Seravon palvelimet tarjoilevat yli kaksi miljardia HTTP-pyyntöä kuukaudessa. Kaikki liikenne ei ole ihmisten verkkosivuvierailuja, vaan joukossa on myös bottiliikennettä. Tällä vinkillä saat Google Analyticsissä suodatettua bottiliikenteen pois tilastoista.
Julkaistu
Päivitetty

Monet verkkosivukäyttäjät ovat huomanneet alkuvuoden aikana, että sivustojen analytiikkaan on ilmestynyt erityisen aktiivisia vierailijoita, jotka vaikuttavat vierailleen oman sivuston sisällä olevilla sivuilla – joita ei ole olemassa. Yleensä sivun katselut nousevat verkkosivuston vierailluimmiksi sivuksi. Syytä hätään ei kuitenkaan ole – vastaavanlainen toiminta on ollut yleistä verkossa myös tätä aiemmin ja sitä kutsutaan referral spamiksi. Kyseessä on bottiverkoston pyrkimykset saada käyttäjä klikkaamaan linkkiä, tarkoituksenaan nostaa jonkin toisen sivuston vierailijamäärää esimerkiksi parantaakseen SEO-tulostaan.

Seravon palvelimilla mitataan http-pyyntöjä, joka käytännössä tarkoittaa yhtä verkkosivulla tehtyä resurssilatausta, esim. käyttäjän selain noutaa tietyn kuvatiedoston. Kyseisiin http-pyyntöihin sisältyy myös bottiverkostojen tekemät vierailut. Tammikuun 2021 aikana http-pyyntöjen määrä Seravolla on noussut joulukuusta 2020, lähes kolmella ja puolella sadalla miljoonalla pyynnöllä (+15%), joka osoittaa myös bottien aktivoituneen alkuvuoden aikana.

Miten ongelma ilmenee?

Palvelimen sisäisillä palomuureilla pystytään estämään suuri osa bottien tekemistä kuokkavierailuista, mutta silti osa niistä pääsee läpi. Suurin osa tästä liikenteestä on harmitonta itse sivustolle, mutta se voi sotkea kuitenkin sen analytiikkaa. Vierailut näkyvät analytiikassa niin, että sivuston eniten vierailtujen sivujen joukosta löytyy “sivuja” kuten:

  • trafficbot.life
  • bot-traffic.xyz
  • bottraffic.live
  • bot-traffic.icu
  • trafficbot.live

Miten välttää bottien näkyminen tuloksissa?

Käyttäjillä on kuitenkin keinoja estää tämä epätoivottu liikenne. Google Analyticsissä on olemassa kaksi ominaisuutta, joilla tähän voidaan vaikuttaa. On syytä tarkastaa, että asetuksista on kytketty päälle Robottisuodatus > Sulje pois tunnettujen robottien ja indeksoijien kaikki osumat, joka löytyy kohdasta Näkymä > Näkymän asetukset.

Toinen keino on suodattaa tuloksista pois osoitteet, jotka ovat bottien aikaansaannoksia. Tämä tapahtuu kohdasta Näkymä > Suodattimet > Lisää suodatin. Tämän jälkeen suodatin luodaan seuraavilla asetuksilla: Muokattu > Sulje pois > Pyynnön URI ja syöttämällä Suodatinmalli kenttään epätoivottu osoite.

Seravolta tehokkaat työkalut verkkoliikenteen tarkastelemiseen

Seravon työkalujen avulla pystyt myös tarkastelemaan ja seuraamaan verkkosivuston liikennettä tehokkaasti.