Julkaistu
Päivitetty

Suomessa käytössä olevien .fi-verkkotunnusten lainsäädäntö ja toimintatavat muuttuvat ensi maanantaina 5.9.2016. Meiltäkin kysytään verkkotunnusmuutoksista, joten kokosimme tiiviin paketin uudistuksesta.

Heti kärkeen kuitenkin se tärkein tieto: WP-palvelun asiakkaana sinun ei tarvitse huolehtia fi-verkkotunnuksen uusimisesta tai nimipalvelusta. Hoidamme kaiken verkkotunnuksiin liittyvän puolestasi, kuten tähänkin asti. 
Mitä fi-verkkotunnusten toimintamallin muutos sitten tarkoittaa? Verkkotunnuksen käyttäjän kannalta isoimmat muutokset ovat verkkotunnusten rajoitusten väheneminen ja välittäjämallin pakollisuus.

Verkkotunnusten kotipaikka- ja nimirajoitukset poistuvat

Tähän asti .fi -verkkotunnuksia on voinut hankkia vain suomalainen yritys tai yksityishenkilö ja etunimisukunimi.fi -tyyppisiä tunnuksia on voinut rekisteröidä vain kyseisen nimen omaava henkilö. Maanantaista alkaen verkkotunnukset vapautuvat niin, että myös ulkomaiset yritykset ja henkilöt voivat hankkia .fi -tunnuksen, eikä henkilöllä enää ole suojaa ns. omaan domainiinsa.

Jos siis suunnitteilla on omaa nimeäsi kantava verkkosivusto, kannattaa verkkotunnus varata nyt. Esimerkiksi luovan alan yrittäjiä, tutkijoita ja bloggaajia kannustamme verkkosivuprojektin ensimmäiseen steppiin eli domainin valintaan. Onpa toimistoomme kantautunut tarinoita uuden sukupolven nimiäislahjastakin, vastasyntyneelle varatusta verkkotunnuksesta.

Onko muutoksen seurauksena sitten verkkosivujen villi länsi, jossa naapurille tehdään kiusaa herjaussivustolla ja kilpailijafirman domain viedään nenän edestä? Viestintävirasto muistuttaa, ettei verkkotunnus jatkossakaan saa loukata kenenkään toisen suojattua nimeä tai merkkiä eli toiminimien ja tavaramerkkien suoja säilyy muuttumattomana. Viestintävirasto ei kuitenkaan enää puutu verkkotunnuksen muotoon ja sisältöön muuten kuin pituuden ja sallittujen merkkien osalta.

Verkkotunnus ja siihen liittyvät palvelut hankitaan välittäjältä

Ensi viikosta alkaen kaikki fi-verkkotunnukset hankitaan välittäjältä. Myös vanhojen verkkotunnusten hallinnointiin tarvitaan välittäjä. Vain välittäjä voi merkitä verkkotunnuksia Viestintäviraston verkkotunnusrekisteriin asiakkaidensa puolesta ja tehdä niihin muutoksia. Välittäjät tarjoavat kaikki fi-verkkotunnuksiin liittyvät palvelut: hakeminen, uusiminen, siirtäminen, välittäjän vaihtaminen, irtisanominen ja tietojen päivittäminen.

WP-palvelun asiakkaiden kannalta tämä ei tarkoita mitään muutosta nykyiseen toimintamalliimme. Olemme tähänkin asti hoitaneet verkkotunnuksiin liittyvät palvelut asiakkaiden puolesta. Verkkotunnuksen hakemisen lisäksi huolehdimme niiden uusimisesta ja nimipalveluista (mikäli asiakas ei erikseen halua käyttää ulkopuolista nimipalvelua). Edelleenkin verkkotunnuksen omistajuus säilyy asiakkaalla – uudistuksen myötä puhutaan haltijan sijaan verkkotunnuksen käyttäjästä.

Seravo ei kuitenkaan tarjoa pelkkiä verkkotunnuksia, vaan domain on aina osa WP-palvelupakettia, johon sisältyy myös palvelintila ja sivuston ylläpito. Verkkotunnusuudistus ei siis vaikuta hinnoitteluumme. Myös pakettiin liitettävien rinnakkaisverkkotunnusten hinta pysyy jatkossa ennallaan.

Jotakin muuta, mitä?

Maanantaina voimaan tulevasta muutoksesta on koottu kattava infopaketti .fi uudistuu -sivustolle. Sieltä löytyvät tarkemmat tiedot esimerkiksi välittäjän vastuusta, verkkotunnusten suojasta, uudesta terminologiasta ja muutoksen aikataulusta.

Kommentoi

Lue lisää

Kategoriassa: Kehittäjille

PHP 8.3 saatavilla Seravon WP-palvelussa

PHP 8.3 on nyt saatavilla Seravon WP-palvelun sivustoilla.

22 helmikuun, 2024

DKIM, SPF ja DMARC: Varmista sähköpostien perillemeno DNS-tietueilla

Takkuaako sähköpostien perillemeno? Tarkistamalla domainiltasi löytyvät DNS-tietueet varmistat, etteivät viestisi päädy roskapostiin.

20 helmikuun, 2024

PHP 8.3 on julkaistu

PHP 8.3 on julkaistu. Mitä uutta siinä on ja miten pitää PHP-versio ajan tasalla?

23 marraskuun, 2023

WP-CLI v2.8.0 on saapunut

Pienten viivästyksien jälkeen WP-CLI komentorivityökalusta on julkaistu uunituore versio eilen, 31.5.2023. Uusi versio tuo mukanaan useita bugikorjauksia ja se on […]

1 kesäkuun, 2023

PHP 8.2 pian saatavilla

PHP 8.2 on pian kehittäjien saatavilla Seravon WP-palvelussa. Suosittelemme sivustoilla käytettäväksi PHP8:aa – ainakin toistaiseksi!

3 helmikuun, 2023

PHP-päivitykset Seravon WP-palvelussa

Vuonna 2022 Seravon WP-palvelussa siirryttiin käyttämään oletusarvoisesti PHP 8.0:aa, eli se on automaattisesti käytössä uusilla sivustoilla. Myös PHP 8.1 on ollut palvelussamme saatavilla, ja 8.2 pian käytettävissä.

25 tammikuun, 2023