Gutenberg mullistaa WordPressin – vai mullistaako?

Kirjoitettu: 26.9.2018 Päivitetty: 23.10.2018

WordPressin versio 5.0, jonka on määrä ilmestyä vielä vuoden 2018 aikana, tuo mukanaan uutuuden, joka on herättänyt suuria tunteita WordPress-maailmassa. Tuo versio tuo nimittäin tullessaan jotain joka tulee vaikuttamaan jokaisen WordPress-käyttäjän arkeen, uuden muokkaimen nimeltä Gutenberg.

Gutenbergin kehitystyön lähtökohtana on yksinkertaiset periaatteet: tarkoituksena on tehdä kaikenlaisten sisältöjen tuottamisesta WordPress-sivustoille vaivatonta, helpottaa erilaisten lisäosien käytön oppimista tarjoamalla niille yhtenäinen käyttökokemus, sekä poistaa päiväjärjestyksestä WordPress-maailmassa valitettavan yleisen ilmiön: aina ei voi olla aivan varma millä vimpaimella mitäkin osaa sivustosta on tarkoitus päivittää.

Seravolla Gutenberg on jo käytössä kaikilla omilla sivustoillamme, eli tämäkin teksti on kirjoitettu uudella muokkaimella. Kirjoittamiseen Gutenberg onkin omiaan jo nyt. Arvostan itse häiriöttömän kirjoitusympäristön tarjoamia sovelluksia, jotka ilmestyivät markkinoille jokunen vuosi sitten (oma suosikkini on iA Writer). Gutenberg ei jää kirjoitustyökaluna niistä juurikaan jälkeen. Valikot saa näppärästi piiloon näkökentästä, jolloin on helppo keskittyä itse asiaan, eli tekstin tuottamiseen.

Gutenbegissa on valmiina lohkoja yleisimmille sisältötyypeille. 

 

WordPressin kanssa työskentely ei toki ole pelkästään kirjoittamista. Gutenbergin keskeinen piirre on blockit, jotka on alan kotimaisten asiantuntijoiden keskuudessa jo ennätetty nimeämään lohkoiksi. Lohkoja on tarjolla keskeisimmille sisältötyypeille suoraan paketista, jonka lisäksi WordPress-kehittäjien toivotaan jatkossa toteuttavan lisäosiensa käyttöliittymät lohkojen avulla. Ajatuksena on, että mikäli kaikki lisäosat toimivat samoilla periaatteilla, loppukäyttäjän on helpompi omaksua uusia ja erilaisia työkaluja. Huomionarvoista on, että tulevaisuudessa lohkojen ei ole tarkoitus rajoittua ainoastaan muokkaimeen, vaan seuraavaksi horisontissa häämöttää vimpainten ja valikkojen korvaaminen lohkoilla.

Täydellisessä maailmassa Gutenbergin tapaisen uuden työkalun käyttöönottaminen sujuisi kitkatta, mutta kuten tunnettua, maailmamme on täynnä monenkirjavilla menetelmillä kokoon kyhättyjä sivustoja. On varsin todennäköistä, että Gutenberg tulee rikkomaan koko joukon nykyisiä sivustoja. Oma kokemuksemme on, että Gutenberg tulee jo nyt varsin hyvin juttuun vähän monimutkaisemmankin sivuston kanssa. Meillä on esimerkiksi käytössä useampi custom post type ja Advanced Custom Fields (joka lupailee muuten kattavaa tukea lohkoille lähitulevaisuudessa), emmekä ole ainakaan vielä onnistuneet rikkomaan mitään sivustoillamme sen avulla.

WordPress 5.0 on tällä tietoa näkemässä päivänvalon jo marraskuussa,  joskin eräiden näkemyksien mukaan sen julkaisua olisi vielä syytä viivyttää. WordPress-piireissä on nimittäin viime aikoina käyty vilkasta keskustelua Gutenbergin saavutettavuusongelmista.  Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että Gutenberg on tulossa ja kuten Turun WordCampissa syyskuussa totesimme, siihen kannattaa varautua. Tämänkin muutoksen suhteen näkemykset ja päätökset on nimittäin  parempi pohjata kokemusperäiseen tietoon kuin olettamuksiin tai huhupuheisiin. Tee siis itsellesi palvelus ja kokeile uutta muokkainta ensi tilassa omakätisesti. Me emme aio tehdä asiassa päätöstä puolestasi, eli emme ole kiirehtimässä WordPress 5.0:n päivittämisessä hallinnoimillemme sivustoille.

Gutenberg on ollut tyrkyllä WordPressin hallinnassa versiosta 4.9.8 lähtien, joten ainakin sen asentaminen on helppo toimenpide. Voi olla, että jonkin sivuston tapauksessa joudut toteamaan, että Gutenberg aiheuttaa liikaa harmaita hiuksia. Silloin sinulle on tarjolla vielä viimein oljenkorsi: Classic Editor -lisäosalla voit halutessasi syrjäyttää Gutenbergin sivustollasi myös tulevaisuudessa.

Kommentoi

Toni Laakso

toni@seravo.fi

Hae WP-palvelu.fi:stä

Lue myös

WordPress 5.4 on julkaistu

1.4.2020

Maaliskuun 31. toi meille uuden WordPress-version 5.4. On tapana, että WordPress-versiot nimetään legendaaristen jazz-muusikoiden mukaan. Tällä kerralla kunnian saa trumpetisti […]

WordPressin haku nopeaksi MariaDB:llä

24.3.2020

WordPressin sisäänrakennettua hakutoimintoa ei voi aina kehua nopeaksi. Se hidastelee helposti varsinkin suurilla sivustoilla, kun tietokannassa on paljon sisältöä. Tätä […]

WooCommerce 4.0 on ulkona

13.3.2020

On olemassa monia hyviä syitä miksi kannattaa valita WooCommerce verkkokaupan alustaksi. Ei ole sattumaa, että se on maailman suosituin verkkokauppa-alusta, […]