Julkaistu
Päivitetty

Ilmoittaudu mukaan kevään koulutuksiin

Kevään 2020 koulutukset järjestetään samaan tapaan kun aikaisemminkin, joten koulutusrungot ja hinnat pysyvät samoina kuin syksyllä 2019. Tarjolla on kolme eritasoista koulutusta: perus-, jatko-, sekä kehittäjäkoulutus.

WordPress-koulutukset on tarkoitettu yritysasiakkaille. Osaamistason suhteen ei ole vaatimuksia, jokaiselle löytyy varmasti oikea ryhmä oppia. Koulutukset järjestetään toimistollamme Tampereella, joka sijaitsee aivan rautatieaseman kupeessa. Meille on siis helppo matkustaa vaikka vähän pidemmältäkin.

WordPress-koulutuksemme auttaa tekemään ylläpidosta niin helppoa, että kaikki organisaation työntekijät voivat ottaa osaan sisällön tuottamiseen ja päivittämiseen. Näin yrityksenne säästää rahaa ja pystyy toimimaan mahdollisimman kustannustehokkaasti.

Aikataulu

Koulutuksia järjestetään seuraavan aikataulun mukaisesti. Mikäli yrityksellänne on tarvetta erityiselle WordPress-osaamiselle, tai koulutusten ajankohdat tai sisältö eivät vastaa toiveitanne, voimme järjestää koulutuksia myös yrityksenne tiloissa räätälöidysti. Tällöin suosittelemme ottamaan yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen sales@seravo.com.

Koulutus Päivämäärä Kellonaika
Peruskoulutus
Peruskoulutus Keskiviikko 5.2.
Keskiviikko 4.3.
Keskiviikko 8.4.
Klo 9-13
  Jatkokoulutus
Jatkokoulutus Keskiviikko 12.2.
Keskiviikko 11.3.
Keskiviikko 15.4.
Klo 9-15
  Kehittäjäkoulutus
Kehittäjäkoulutus Torstai 13.2.
Torstai 12.3.
Torstai 9.4.
Torstai 14.5.
Klo 9-15

Koulutuspakettien kuvaus

Peruskoulutus on suunnattu aloitteleville käyttäjille. Tässä koulutuksessa pääset harjoittelemaan WordPressin perusteita luentojen lisäksi ohjatussa työpajassa. Peruskoulutus on helppo tapa päästä vauhtiin WordPressin käytössä.

Jatkokoulutuksessa perehdytään WordPressin edistyneempään käyttöön. Jos perusteet ovat jo sinulla hallussa, niin jatkokoulutus on erinomainen vaihtoehto. Koulutukseen sisältyy luento-osuus sekä ohjattu työpaja, jossa harjoitellaan opittuja asioita käytännössä ja rakennetaan sivustolle oma lapsiteema.

Kehittäjille suunnatussa koulutuksessa pureudutaan WordPressiin koodarin näkökulmasta. Koulutuksessa käydään läpi moderneja kehitystyökaluja, kuten Git, Composer ja Vagrant, sekä esitellään parhaita työnkulun käytäntöjä kehitysympäristöstä testaukseen ja tuotantoon. Kehittäjäkoulutus soveltuu erinomaisesti kehittäjille, jotka haluavat syventää WordPress-osaamistaan.

Hinnasto

Seravon asiakkaille osallistuminen on edullista. Jos päätät ryhtyä asiakkaaksemme ennen koulutusta tai sen jälkeen, tarjoamme myös tällöin sinulle oikeuden edullisempaan hintaan. Voit siis tehdä päätöksen tilauksen tekemisestä myös hieman myöhemmin. Tässä tapauksessa kannattaa kuitenkin mainita asiasta ilmoittautumisen yhteydessä tai kouluttajalle, ettei koulutusta vahingossakaan laskuteta normaalihinnoin.

Koulutusten hinnat Seravon asiakkaille Muille
Peruskoulutus
Peruskoulutus 199€ 350€
  Jatkokoulutus
Jatkokoulutus 299€ 450€
  Kehittäjäkoulutus
Kehittäjäkoulutus 399€ 650€

Ilmoittaudu mukaan!

Koulutuksiin ilmoittautuminen onnistuu helposti netissä. Mukaan et tarvitse muuta kuin halun oppia ja oman läppärin. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan! Jos sinulle jäi koulutuksista jotain kysyttävää, niin apu löytyy sähköpostitse osoitteesta sales@seravo.com.