Julkaistu
Päivitetty

Tulestakin feenikslinnun lailla noussut suomalainen Pyynikin käsityöläispanimo tuottaa juotavaa yli kahden miljoonan litran tuotantokapasiteetilla.

Tarina lähti liikkeelle siitä, kun pienen ravintolan omistajat halusivat alkaa valmistaa olutta omille asiakkailleen. Oluet nousivat niin kovaan suosioon, että päätettiin idea toteuttaa hieman isommassa mittakaavassa. Pyynikin panimo aloitti paikallisena Tamperelaisena panimona vuonna 2013, jolloin sen sammioista matkasi juotavaksi yli 35 000 litraa tuotteita. Tähän mennessä siitä on tullut yksi Suomen suurimmiksi kasvavista panimoista, ja tuotantokapasiteetti lasketaan tänä päivänä miljoonissa litroissa. Pyynikin panimo listattiin Financial Timesissa sadan nopeimmin kasvavimman yrityksen joukkoon Euroopassa – ollen ainoa panimo listauksessa.

Panimon tiloissa syttyi 2014 tulipalo, joka katkaisi oluentuotannon kuukausiksi, mutta se selvisi kurimuksesta ja julkaisi ensimmäisenä oluenaan onnettomuuden jälkeen Feenix-savuoluen. Tarina oli valmis jatkumaan ja Pyynikin panimo nousemaan tuhkasta. Nykyään yrityksellä on yli 5 000 pienosakasta, ja se valmistaa oluen lisäksi myös giniä ja limonadeja.

Pyynikin panimon verkkosivut kiinnostavat myös kansainvälisesti. Seravo tarjoaa Pyynikin panimon verkkosivustolle luotettavan ja nopean kodin, kovaa vauhtia kasvavan ja kansainvälistyvän yrityksen tarpeisiin.

Kommentoi

Lue lisää

Kategoriassa: Asiakastarina

Loihen verkkokauppa nopeammaksi WooCommercelle optimoidulla palvelimella

Loihe on kotimaisuuteen ja vastuullisuuteen satsaava mainos- ja myynninedistämistuotteiden toimittaja, joka on viime vuosina panostanut voimakkaasti verkkokauppaan – tai oikeastaan useampaan. Loihe ei tarjoa asiakkailleen pelkästään asiakkaan yritysilmeellä olevia mainostuotteita, vaan myös kokonaisia verkkokauppoja asiakkaan brändin tueksi.

22.1.2021

Hosting-palvelun valinta web-toimiston näkökulmasta

Hosting-ratkaisulla on kriittinen rooli jokaisen verkkopalvelun toteutuksessa. Väärin perustein valittu hosting-ratkaisu pilaa pahimmassa tapauksessa muuten laadukkaasti toteutetun verkkopalvelun.

29.12.2020

Koronavilkku.fi Suomen suosituin sivusto 31.8.2020?

Tekikö koronavilkku.fi Suomen nettihistorian ennätyksen 31.8.2020 kun 935 000 vierailijaa kävi vuorokaudessa?

4.9.2020

Arvomme ovat arvojemme summa

Mikko Saari on täynnä yrittäjähenkeä. Saari suhtautuu haasteisiin proaktiivisesti, uusia ja tarpeellisia työkaluja keksien. Halu päihittää esteet ja hidasteet näkyy […]

4.6.2020

Rekki – kestävää kehitystä muotimaailmaan

Asiakastarina Rekkistä, käytettyjen merkkivaatteiden verkkokaupasta, jonka jatkuvan kasvun tuomia haasteita me ratkomme.

12.5.2020

MariaDB luottaa Seravoon

MariaDB on yksi maailman suosituimmista vapaaseen lähdekoodin perustuvista tietokannoista, jonka ylläpidosta vastaa MariaDB Foundation. Se, kuinka MySQL:n alunperin luonut kehittäjätiimi […]

16.4.2020