Julkaistu
Päivitetty

Tarjolla on hyviä uutisia Aasiassa liiketoimintaa harjoittaville nykyisille ja uusille asiakkaillemme – tästä eteenpäin Seravo tarjoaa mahdollisuuden sivuston palvelintilan sijoittamiseen myös Singaporeen.

Palvelinympäristö on sivuston nopeuden kulmakivi

Jokainen verkkosivuston omistaja haluaa luonnollisesti sivustonsa toimivan mahdollisimman nopeasti, sillä hitaat sivut karkottavat kävijöitä ja alentavat myös sivuston hakukonesijoitusta. Ensimmäinen tarkasteltava asia tämän tavoitteen saavuttamiseksi on sivuston palvelinympäristö. Kankealla ja vanhanaikaista teknologiaa hyödyntävällä palvelimella ei parhaitenkaan koodattu verkkosivu voi toimia kovin sutjakasti.

Halvimman mahdollisen webhotelliratkaisun metsästämisen sijaan kannattaakin suunnata katse erityisesti WordPressiä varten optimoituihin premium-palveluihin, sillä yleensä jo tämä muutos nopeuttaa sivuston toimintaa huomattavasti. Seravon WP-palvelun palvelimet on alusta asti suunniteltu nimenomaan WordPress-sivustojen tarpeita ajatellen, jolloin muita nopeusoptimointitoimia ei välttämättä tarvita lainkaan.

Palvelimen sijainnillakin on merkitystä

Nykyään yhä useampien yritysten toiminta on myös kansainvälistä, jonka vuoksi sivuston nopeutta tavoiteltaessa on hyvä tarkastella palvelimen laadun lisäksi myös sen maantieteellistä sijaintia. Mikäli palvelin on laadukas ja hyvin optimoitu, ei viiveen eli latenssin merkitys nykypäivänä enää ole valtavan suuri. Sivustot latautuvat nykyään pääsääntöisesti hyvin joka puolelta maailmaa. Palvelimen sijoittelulla voidaan kuitenkin yhä saavuttaa pientä lisäboostia, jonka vuoksi asialle kannattaa uhrata ainakin pari ajatusta.

Sivuston sijoittaminen muualle kuin Suomessa sijaitsevalle palvelimelle on hyvä ratkaisu sellaisille asiakkaille, joiden suurin markkina-alue ja sitä kautta myös sivuston kävijäkunta on pääsääntöisesti jostain muualta kuin Suomesta. Sijoitettaessa sivusto myös maantieteellisesti tälle alueelle, latenssi näille kävijöille pienenee ja sivusto latautuu nopeammin. Lisäksi palvelimen huoltokatkot osuvat paremmin kyseisen markkina-alueen päivärytmin mukaisesti yöaikaan, suomalaisen aikataulun sijasta.

Uutena vaihtoehtona Aasia

Seravon asiakkaat ovat jo pitkään voineet tilausta tehdessään valita sivustoilleen myös ulkomailla sijaitsevan palvelimen. Tähän asti vaihtoehtoina palvelimen sijainnille on Suomen lisäksi ollut Ruotsi, Saksa ja Yhdysvallat, eli painotus on ollut vahvasti lännessä. Olemme kuitenkin saaneet tasaiseen tahtiin kyselyjä palvelinsalista Aasiassa, sillä kasvavana markkina-alueena se on yhä tärkeämpi liiketoiminnan kohde myös monille suomalaisille ja eurooppalaisille yrityksille.

Nyt voimme iloksemme kertoa uuden Singaporessa sijaitsevan klusterimme olevan virallisesti toiminnassa. Asiakkaamme voivat siis jatkossa tilausta tehdessään valita lomakkeelta sivustolleen myös Singaporen palvelimen. Tällä uudistuksella voimme palvella entistä paremmin niitä asiakkaita, joiden sivuston pääasiallinen kohdemarkkina on Aasiassa. Kuten tavallista, palvelin on taattua Seravo-laatua yhdistettynä kokonaisvaltaiseen ylläpitopalveluumme. Me hoidamme teknisen puolen, jotta sinä voit keskittyä kasvattamaan liiketoimintaasi – Aasiassa tai missä päin maailmaa tahansa.

Kommentoi

Lue lisää

Kategoriassa: WP-Palvelu

PHP 8.0 julkaistu, Seravo tukenut sen kehitystä

Ohjelmointikieli PHP:n uusi versio PHP 8.0 on julkaistu tänään 26.11.2020. Suurin osa WordPress-julkaisujärjestelmästä on kirjoitettu PHP:lla, joten tällä on pitkällä aikavälillä olennainen vaikutus WP-ekosysteemiin.

26.11.2020

WordCamp Online 2020

Seravo sponsoroi WordCamp Finland Online 2020 tapahtumaa. Lue mitä aiheita Seravon puhujilla tapahtumassa oli ja montako osallistujaa virtuaalikonferenssi tavoitti.

17.11.2020

WooCommerce 4.7 on julkaistu

Marraskuun 10. päivä julkaistiin WooCommercen versio 4.7. Kyseessä on minor-versio joka on täysin yhteensopiva aiemman 4.6 version kanssa. Vaadittu WordPress-versio […]

12.11.2020

Seravon lisäosa entistäkin hyödyllisempi

Seravon asiakkaille uusia ominaisuuksia WordPressin hallintapaneeliin

9.10.2020

Työntekijöille ilmaiset kasvomaskit ja käsineet

Seravo jakaa ilmaiseksi henkilökunnalleen kahta asiaa tartuntariskin vähentämiseksi. Tiedätkö mistä muusta on hyötyä kasvomaskin lisäksi?

11.9.2020

Webinaari: PHP:n profilointi Xdebugin avulla

Peruutimme keväällä 2020 kaikki paikan päällä järjestettävät koulutuksemme COVID-19 vuoksi ja korvasimme ne ilmaisilla webinaareilla, jotka osoittautuivat erittäin suosituiksi, joten […]

7.8.2020