Julkaistu

Vuoden 2016 viimeisiä viikkoja viedään. Joulurauhasta ei ole ihan vielä tietoakaan, kun yrityksissä tehdään maailmaa valmiiksi tämän vuoden osalta ja selvitetään säveliä tulevalle vuodelle. Seravolle joulukuu on tarkoittanut ennätyksiä myyntiluvuissa, mistä kiitos kuuluu sekä vanhoille uskollisille asiakkaille että lukuisille uusille kumppanuuksille. Uudenvuodenlupauksemme onkin tehdä WP-palvelusta entistä parempi alati kasvavalle käyttäjäkunnalle. Tämän kuluneen vuoden voi puolestaan kasata yhteen aika monella K-kirjaimella.
tammerkoski-talvi

Kasvu, kehitys ja kansainvälistyminen

Kuluneen vuoden voi yrityksessämme summata yhteen kolmella kovalla koolla: WP-palvelun kasvu on jatkunut tasaisena ja kehitystä on tapahtunut sekä teknisessä mielessä että asiakaspalvelussa. Kotimaassa saavutetun suosion rohkaisemina olemme ottaneet askelia myös Suomen rajojen taakse ja testanneet palvelumme kysyntää kansainvälisillä markkinoilla. Naapurimaista kerätyt kokemukset kertovat, että laadukkaalle hosting-palvelulle ja ylläpitoratkaisulle on tarvetta myös maailmalla.

Kumppaneita, kiirettä ja kaksi uutta tiimiläistä

Tärkeä osa WP-palvelun menestystä ovat yhteistyökumppanimme, jotka hyödyntävät teknistä alustaamme ja tarjoavat sitä omille asiakkailleen. Olemme tämän vuoden aikana kehittäneet jälleenmyyntimalliamme ja yhteistyökuviot ulottuvatkin nyt mainos-, markkinointi-, digi- ja viestintätoimistoihin ympäri Suomen. Yhdessä kumppaneiden kanssa pystymme tarjoamaan loppuasiakkaalle parhaan mahdollisen WordPress-kokemuksen ja luotettavan teknisen toimivuuden.
Kiinnostuitko? Asiakkuusvastaavamme Anni Pesonen (anni@seravo.fi) kertoo mielellään lisää yhteistyömahdollisuuksista – heti joululoman jälkeen.
Yrityksen kasvaessa uusia käsipareja tarvitaan kiirettä helpottamaan ja työpanosta jakamaan. Kolmen A:n luottoluokituksen ohella Seravo ja WP-palvelu kasvattivat tänä vuonna kapasiteettiaan kahdella A:lla, kun myyntitontin syksyllä omakseen ottaneen Annin lisäksi rekrytoitiin kesällä Antti Kymén verkkopalveluasiantuntijan pestiin. Tiimimme kasvaa jälleen ensi vuoden alussa, ja WordPress-osaajan rekrytointi on auki kaiken aikaa. Avoimista työpaikoistamme kannattaa siis edelleen vinkata verkostoille!

Kirjoituksia, kuuluvuutta ja kävijöitä

Vuoden aikana seravolaiset ovat olleet äänessä niin perinteisessä mediassa kuin sosiaalisessa sellaisessa. Tivi-lehti kirjoitti Linux-osaajien rekrytointihaasteista ja allekirjoittanut patsasteli Aamulehden nimitysuutisissa. Twitterissä viserryksemme ovat tavoittaneet kymmeniä tuhansia ja mahtuipa vuoteen yksi kohuksi asti paisunut keissikin.
Kävijöitä on virrannut niin verkkosivuille kuin elävien ihmisten eteen eri tapahtumissa. Vuoden aikana olemme sponsoroineet WordCamp-konferensseja niin Helsingissä, Tukholmassa kuin Manchesterissa sekä Mindtrek-tapahtumaa kotikentällä Tampereella. Oma roadshow-kiertueemme on kuljettanut ständiämme Helsingistä Jyväskylään ja Turusta Ouluun. Lisäksi meitä mustapaitoja on näkynyt WP-miiteissä eri kaupungeissa sekä yleisössä, esitelmöimässä että panelisteina.

Uusin kuvioin uuteen vuoteen

Mitä tuo vuosi 2017 tullessaan WordPress-rintamalla? Jatkaako NodeJS suosiotaan, havahdutaanko vihdoin kaikkialla HTTPS-varmenteen tarpeeseen ja kasvattaako maailman suosituin julkaisujärjestelmä edelleen markkinaosuuttaan? Me seuraamme visusti WordPress-maailman tuulia ja astumme uuteen vuoteen avoimin mielin. Muutama ässäkin odottaa hihassa, kannattaa siis pysyä kuulolla!
Vuodenvaihteessa seravolaiset(kin) lomailevat, joten tavoitat meidät joulun tienoilla parhaiten yleisillä yhteystiedoilla. Täten toivotamme kaikille kumppaneille, asiakkaille ja satunnaisillekin kävijöille oikein rauhallista joulunaikaa ja runsaasti menestystä uuteen vuoteen!
 
PS. Mistä sinä haluaisit lukea WP-palvelun blogissa ensi vuonna? Janoatko teknisempiä tekstejä, kaipaatko kuulumisia palvelinsalista tai haluaisitko oman yrityksesi case-esittelyyn? Jätä postaustoive kommenttikenttään tai lähetä se minulle (sanna@seravo.fi), niin toiveesi toteutuu tulevana vuonna.