Julkaistu
Päivitetty

Aikaisempi blogikirjoituksemme riitti varmasti vakuuttamaan, miksi organisaation verkkosivuston alustaksi kannattaa valita WordPress. Neljäntenä syylistalla mainittiin WP:n suurenmoinen suosio, josta on monenlaisia etuja. On toki hyvin todennäköistä, että suosituin on myös paras, mutta WordPressin laaja levinneisyys tuo tullessaan myös tukea, tietoa ja liudan hyviä toimijoita. Iso kiitos verkkopalveluiden kehityksestä kuuluu Suomen aktiiviselle ja innostuneelle WordPress-yhteisölle.
wordpress_suomi

Ei pelkkää blogipuuhastelua

Maailman verkkosivustoista neljännes, jo yli 26 % on rakennettu WordPressin avulla. Suomalaisista sivustoista ei ole saatavilla vastaavia tilastoja, mutta jo mutu-tuntuma kertoo, että WordPressin käyttö yleistyy kaiken aikaa. Perinteisten blogien rinnalle ovat tulleet yrityssivustot, yhdistysten ja julkisten toimijoiden sivustot, mutta myös isomman kokoluokan konsernisivustot, verkkolehdet ja julkishallinnon monitahoiset verkkopalvelut. WP-palvelun uusimmissa asiakkaissa on mukana niin monikansallisia yrityksiä kuin tuhansia kansainvälisiä päiväkävijöitä houkuttelevia kulttuuripalveluita – WordPressiä on siis turha enää väittää blogialustaksi tai pienyritysten puuhasteluksi.
Simppelin perussivun tai blogin rakentaminen WordPressillä ilman ohjelmointiosaamista tai graafista koulutusta on mahdollista, mutta vähänkin laajemman, näyttävämmän, kompleksisen tai koodiltaan täysin toimivan sivuston tekoon suosittelemme palkkaamaan osaavan digi- tai mainostoimiston. Tee-se-itse-sivustot kymmenine ”kätevine” lisäosineen tuottavat yleensä ennen pitkää harmia, suoraan teemaan tehdyt muutokset katoavat päivityksissä eivätkä graafiset elementit asetu oikeille paikoilleen ilman koodiin kajoamista. Varsinkin verkkokaupan, monikielisyyden tai erilaisia järjestelmäintegraatioita sisältävien sivustojen teko kannattaa luovuttaa kokeneen WordPress-osaajan käsiin.

Mistä tunnet sä WordPress-ystävän?

Mistä sitten löytää tekijä, joka tuottaa laadukkaita WordPress-sivustoja? Suomesta löytyy sekä yhden miehen firmoja että suuria toimistoja, sopivan toimittajan valinta riippuu niin projektin laajuudesta, budjetista kuin omista painotuksista tai mieltymyksistä.
WordPress-toimistoista valikoitua kirjaa pitää Vierityspalkki. Sivut eivät anna kattavaa kuvaa Suomen WP-tekijöistä, mutta toimivat hyvänä lähtöpisteenä sopivan toteuttajan etsintään ja oman projektin hinnan haarukointiin. Toimiva keino tekijän löytämiseen on perinteinen puskaradio – myös meiltä WP-palvelusta voit kysyä suosituksia digitoimistoista, joiden kanssa teemme hyvää yhteistyötä. Me tarjoamme tekniikan, he tuottavat toiminnallisuuden, tyylin ja täytteet. Sujuvan kumppanuuden ansiosta loppuasiakas saa paitsi toimivat sivut, myös mahdollisimman stressittömän sivustoprojektin.

Avoin koodi, avoin yhteisö

WordPress on avointa lähdekoodia, ja avoin on myös ihmisten yhteisö järjestelmän ympärillä. WordPress-yhteisö kerääntyy miitteihin eri kaupunkien kuppiloihin, pitää itsestään ääntä Twitterissä ja kevät huipentuu maanlaajuiseen WordCamp Helsinki -tapahtumaan. Suurimmat WordPress-keskittymät löytyvät Helsingistä, Tampereelta (huraa!) ja Turusta, mutta menestyviä WP-pajoja löytyy myös niin Jyväskylästä, Oulusta kuin pienemmiltä paikkakunnilta. WordPress Suomen sivuilta löytyy ohjetta ja opastusta, ja yhteisön Slack-kanavalla keskustelu käy kuumana ja kaveria (eli suomalaisittain kilpailijaa) autetaan armotta ongelmissa.
Mekin olemme aktiivisia Suomen – ja myös Euroopan – WordPress-yhteisössä. Syksyn mittaan voit bongata tiimipaitamme miiteissä ja muissa tapaamisissa, ja meitä on luonnollisesti myös helppo seurata somessa. Mustasta hihasta kannattaa nykäistä, kun kaipaat WP-vinkkiä tai avoimen lähdekoodin asiantuntemusta.