Julkaistu

Kuluva kevät on mullistanut maailmaa ja muuttanut monia suunnitelmia. Yksi pieni, mutta meidän kannaltamme merkittävä seuraus on se, että olemme joutuneet laittamaan suositut WordPress-koulutuksemme toistaiseksi jäihin. Koska emme voi kutsua teitä henkilökohtaisesti toimistollemme, olemme päättäneet järjestää sarjan kaikille avoimia ja ilmaisia webinaareja, joissa käydään läpi vastaavia asioita kuin WordPress-kehittäjäkoulutuksissamme.

Jotta aiheet ovat mahdollisimman helppo sulattaa, pidämme koulutukset lyhyinä yhden tunnin mittaisina webinaareina. Jokaisessa webinaarissa on napakan esitelmän lisäksi mahdollisuus esittää kysymyksiä ja keskustella aiheesta kouluttajamme kanssa.

WordPress-kehittäjäwebinaareja isännöi koodaava toimitusjohtajamme Otto Kekäläinen, jolla on yli 20 vuoden kokemus ohjelmistokehityksestä ja yli 10 vuoden kokemus erityisesti WordPress-sivustoista, sekä myös itse WordPressin ytimen kehittämiseen osallistumisesta.

Webinaari välimuistista ke 29.4.

Järjestimme ensimmäisen WordPress-kehittäjille suunnatun webinaarin keskiviikkona 29. huhtikuuta klo 14-15. Ensimmäisessä webinaarissa keskityimme tunnin ajan parhaisiin käytäntöihin välimuistin käyttämisen osalta, koodaajan näkökulmasta.

Otimme webinaarin talteen ja laitoimme YouTubeen. Voit katsella sen kun sinulle parhaiten sopii.

Hyväksy evästetyypit statistics, marketing katsoaksesi tämän sisällön.

Webinaarin kalvot löytyvät puolestaan täältä:

Hyväksy evästetyypit statistics, marketing katsoaksesi tämän sisällön.

Lisää webinaareja luvassa

Tulevissa webinaareissa tulemme käsittelemään sellaisia asioita kuin WordPressin nopeusoptimointi, WordPressin tietoturva sekä WP-kehitystyökalut, kuten WP-CLI, Git, Composer ja Vagrant, sekä parhaita työnkulun käytäntöjä kehitysympäristöstä testaukseen ja tuotantoon.

Jos haluat varmistaa, että saat viimeisimmät uutisemme, tilaa uutiskirjeemme. Jos olet kehittäjä, sinun kannattaa lisäksi tilata englanninkielinen uutiskirjeemme kehittäjille!

Kommentoi

Lue lisää

Kategoriassa: Kehittäjille

PHP 8.3 saatavilla Seravon WP-palvelussa

PHP 8.3 on nyt saatavilla Seravon WP-palvelun sivustoilla.

22 helmikuun, 2024

DKIM, SPF ja DMARC: Varmista sähköpostien perillemeno DNS-tietueilla

Takkuaako sähköpostien perillemeno? Tarkistamalla domainiltasi löytyvät DNS-tietueet varmistat, etteivät viestisi päädy roskapostiin.

20 helmikuun, 2024

PHP 8.3 on julkaistu

PHP 8.3 on julkaistu. Mitä uutta siinä on ja miten pitää PHP-versio ajan tasalla?

23 marraskuun, 2023

WP-CLI v2.8.0 on saapunut

Pienten viivästyksien jälkeen WP-CLI komentorivityökalusta on julkaistu uunituore versio eilen, 31.5.2023. Uusi versio tuo mukanaan useita bugikorjauksia ja se on […]

1 kesäkuun, 2023

PHP 8.2 pian saatavilla

PHP 8.2 on pian kehittäjien saatavilla Seravon WP-palvelussa. Suosittelemme sivustoilla käytettäväksi PHP8:aa – ainakin toistaiseksi!

3 helmikuun, 2023

PHP-päivitykset Seravon WP-palvelussa

Vuonna 2022 Seravon WP-palvelussa siirryttiin käyttämään oletusarvoisesti PHP 8.0:aa, eli se on automaattisesti käytössä uusilla sivustoilla. Myös PHP 8.1 on ollut palvelussamme saatavilla, ja 8.2 pian käytettävissä.

25 tammikuun, 2023