Seravo on erilainen

Jaetun ja hallinnoidun WordPress-hostingin ero

Verkkosivustojen hostingpalvelut on toimialana niin kiinnostava, että palveluntarjoajia löytyy joka lähtöön. Kilpailu on tervetullutta, sillä se pitää palveluiden hinnat kurissa ja palvelun tason korkealla. Mikäli asiakkaalla on huonoja kokemuksia jostakin toimijasta alalla, aina löytyy vaihtoehtoja.

Markkinan suuri koko aiheuttaa kuitenkin helposti myös ei-toivottuja ilmiöitä. Jaettujen hostingpalvelujen myyminen yli käytettävissä olevien resurssien kustannusten ajamiseksi mahdollisimman alas ei ole tavatonta, kuin ei myöskään asiakaspalvelun ulkoistaminen puhelinpalvelukeskuksille ympärivuorokautisen palvelun varmistamiseksi – huolimatta siitä, että asiakaspalvelun laatu usein kärsii siinä samalla.

Yksi esimerkki on myös nk. WordPress-spesifin hostingin viljely perinteistä jaettua hostingia tarjoavien yritysten markkinoinnissa. Luonnollisesti tämä on ongelma vain, jos eroa tavalliseen hostingiin ei ole selvästi kerrottu. Pahimmassa tapauksessa sellaista ei edes ole, vaan käsitettä käytetään vain sen trendikkyyden vuoksi. Joskus nimittäin ainoa todellinen ero näiden vaihtoehtojen välillä on se, että toisessa WordPress on valmiiksi asennettuna ja toisessa ei. Siitä, kuinka WordPress-spesifistä palvelusta tällöin on kyse, voidaan varmasti olla ainakin kahta mieltä.

Edellämainittujen palveluntarjoajien lisäksi alalla on kuitenkin myös vakavasti otettavia WordPress-palveluntarjoajia. Ero ammattimaisen, nk. hallinnoidun (englanniksi ”managed”) WordPress-hostingin ja jaetun hostingin (mainostettiin sitä WordPress-spesifinä tai ei) on yleensä nähtävissä palvelinympäristön ominaisuuksissa ja asiakaspalvelun laadussa.

Aidosti WordPressiin erikoistuneilla hostingyrityksillä palvelimet on erityisesti optimoitu WordPress-sivustojen tarpeita silmällä pitäen ja asiakaspalvelua hoitavat korkean tason WordPress-ammattilaiset. Tällaisia yrityksiä ovat Seravon lisäksi esimerkiksi Flywheel, Kinsta ja WP Engine. Olennaisimmat erot perinteisen jaetun hostingin ja eri tasoisten WordPress-hostingien välillä on havainnollistettu alla olevassa taulukossa.

Jaettu hosting Hallinnoitu WordPress-hosting Seravo
Hallintapaneeli
Control Panel cPanel Vaihteleva oma ratkaisu Ulkoista hallintapaneelia ei tarvita
  Optimoitu WordPressille
Optimoiu WordPressille Ei Kyllä Kyllä
  Skaalautuvuus
Skaalautuvuus Ei Riippuu palveluntarjoajasta Kyllä
  Asiakaspalvelu koostuu WordPress-ammattilaisista
Asiakaspalvelu koostuu WordPress-ammattilaisista Ei Yleensä Kyllä
  Maksut palvelupaketin rajojen ylityksestä
Maksut palvelupaketin rajojen ylityksestä Pääsy sivustolle estetään, mikäli palvelupaketin rajat ylitetään Kyllä Ei. Satunnaiset palvelupaketin rajat ylittävät liikennepiikit sisältyvät palveluun automaattisesti
  SSH-yhteys
SSH-yhteys Ei Riippuu palveluntarjoajasta Kyllä
  Kehittäjätyökalut saatavilla (WP-CLI, Composer, Git..)
Kehittäjätyökalut saatavilla (WP-CLI, Composer, Git..) Ei Riippuu palveluntarjoajasta Kyllä

Seravon ja hallinnoidun WordPress-hostingin ero

Seravoa verrataan usein hallinnoitua WordPress-hostingia tarjoaviin yrityksiin ja käytämme termiä ajoittain itsekin helpottaaksemme vertailua eri palveluntarjoajien välillä. Emme kuitenkaan täysin samaistu tähän kategoriaan, sillä tarjoamme asiakkaillemme vielä hallinnoitua WordPress-hostingia myyviä yrityksiä enemmän. Olemme koonneet alla olevaan taulukkoon keskeisimmät erot Seravon ylläpitopalvelun ja hallinnoidun WordPress-hostingin välillä.

Seravo Flywheel WP-Engine Kinsta
Vuosimaksu
Vuosimaksu 330€ 192€ ~360€ ~312€
  Levytila
Levytila 15 GB 5 GB 10 GB 3 GB
  Kävijämäärä kuukaudessa
Kävijämäärä kuukaudessa 9000+ 5000 25000 20000
  Maksut palvelupaketin rajojen ylityksestä
Maksut palvelupaketin rajojen ylityksestä Ei Ei Kyllä Kyllä
  Palvelininfrastuktuuri
Palvelininfrastruktuuri Kontainerisoitu Kontainerisoitu Virtualisoitu Kontainerisoitu
  Skaalautuvuus
Skaalautuvuus Valmius palvella suuria liikennepiikkejä – soveltuu korkean liikenteen verkkosivustoille Skaalautuva Epäselvä Epäselvä
  Staging- eli kehitysympäristö kaikissa palvelupaketeissa
Staging- eli kehitysympäristö kaikissa palvelupaketeissa Kyllä Ei Kyllä Kyllä
  SSH-yhteys
SSH-yhteys Kyllä Ei Vain Enterprise-palvelupaketeissa Kyllä
  WP-CLI
WP-CLI Kyllä Ei Vain Enterprise-palvelupaketeissa Kyllä
  Kehittäjätyökalut käytettävissä (Git, Composer, NodeJS…)
Kehittäjätyökalut käytettävissä (Git, Composer, NodeJS…) Kyllä Ei Ei Ei
  Redis-välimuisti
Redis-välimuisti Kyllä Ei Kyllä Saatavilla sivustokohtaisella $100 lisämaksulla
  HTTP-välimuisti
HTTP-välimuisti Kyllä, sisäänrakennettu Ei Ei Ei
  PHP-muisti
PHP-muisti 25 x 256 MB Epäselvä 512 MB 256 MB
  SSL-sertifikaatti veloituksetta
SSL-sertifikaatti veloituksetta Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä
  Yksi domain siältyy palvelupakettiin
Yksi domain sisältyy palvelupakettiin Kyllä Ei Ei Ei
  24/7-valvonta
24/7-valvonta Kyllä Ei Ei Ei
  Tietoturvatakuu
Tietoturvatakuu Kyllä Kyllä Ei Ei
  Yritys tukee ja osallistuu avoimen lähdekoodin kehitykseen
Yritys tukee ja osallistuu avoimen lähdekoodn kehitykseen Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä

Merkittävin ero syntyy siitä, että Seravo valvoo sivustojen toimintaa kellon ympäri. Jos sivustolla ilmenee jokin virhe, ilmoitamme siitä asiakkaalle henkilökohtaisesti ja autamme ratkaisemaan tilanteen sivuston parhaaksi.

Sivuston turvallisuuteen liittyen tarjoamme myös tietoturvatakuun: jos sivusto murretaan kaikista ylläpitotoimistamme huolimatta, siivoamme ja palautamme sen varmuuskopioista ilmaiseksi. Ainoa tilanne, jossa takuu ei päde, on, jos murto on johtunut asiakkaan huolimattomuudesta esimerkiksi heikon salasanan muodossa.

Näiden syiden vuoksi Seravon palvelu on WordPress-ylläpitoa – hallinnoinnin lisäksi siihen sisältyy paljon muutakin.

Seravon ero

Seravon tavoite on tehdä asiat asiakkaalle helpoksi. Palvelupaketin tilaamisen jälkeen toimitamme asiakkaalle tunnukset suoraan puhtaalle, valmiiksi asennetulle WordPress-sivustolle. Tämän jälkeen sivuston rakennus voi alkaa, tai vaihtoehtoisesti jo olemassa oleva sivusto voidaan siirtää luotuun ympäristöön. Kun sivusto on valmis julkaistavaksi ja nimipalvelinmuutokset tehty, asennamme sivustolle SSL-sertifikaatin automaattisesti. Kaikki tekemisemme tähtää sivuston toimivuuteen ja palvelun sujuvuuteen. Meillä et joudu kokemaan turhaa häslinkiä!

Tarjoamamme WordPress-asennus on kustomoitu ja suorituskyvyltään optimoitu, mutta se käyttäytyy silti kuin mikä tahansa WordPress-asennus. Sivuston siirto, teemojen ja lisäosien asennus, mediatiedostojen lataus ja kaikki vastaavat toiminnot toimivat normaalisti. Emme aseta mitään keinotekoisia rajoituksia siihen, mitä asiakas voi WordPress-sivustollaan tehdä.

Osa ylläpitoamme on se, että teemme paljon asioita asiakkaidemme puolesta. Tästä syystä on olemassa joitakin yleisiä lisäosia, joiden käyttö palvelumme yhteydessä ei tuo lisäarvoa, sillä olemme huolehtineet samoista asioista jo palvelinympäristön tasolla. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset tietoturva- ja välimuistilisäosat, jotka ympäristössämme käytettynä ovat turhia ja saattavat jopa hidastaa sivuston toimintaa.

Myös varmuuskopiolisäosat ovat tarpeettomia: otamme varmuuskopiot sivustoista automaattisesti päivittäin ja säilytämme niitä 30 päivää. Mikäli et ole varma, miten sivusto palautetaan varmuuskopioista, voit aina pyytää meitä tekemään sen puolestasi.

Tietokannan hallinta ympäristöstämme tapahtuu Adminerin avulla, joka on kehittyneempi ja nopeampi vaihtoehto yleisesti käytetylle phpMyAdminille. Lisäohjeita Adminerin käyttöön löytyy tietopankistamme. Suosittelemme lisäksi tutustumaan myös palvelumme muihin tietoturvaominaisuuksiin sekä palvelupakettiemme tarkkoihin sisältöihin hinnastossamme.

Päivitysjärjestelmämme on alalla ainutlaatuinen. Käytössämme on itse toteuttamamme, kolmesta eri vaiheesta koostuva järjestelmä, joka on turvallisin mahdollinen tapa huolehtia WordPressin ytimen, teemojen ja lisäosien päivittämisestä. Päivitysjärjestelmämme hiljattain uusittu versio on käytössä kaikilla asiakkaillamme.

Sivuston kautta lähetettäville sähköposteille tarjoamme oletuksena SMTP-palvelun asiakkaillemme. Tämän ansiosta viestejä ei lähetetä jaetusta IP-osoitteesta, jolloin todennäköisyys että ne jäävät roskapostisuodattimiin on pienempi. Palvelu on valmiiksi määritelty, jonka ansiosta asiakkaidemme ei tarvitse hankkia erillistä SMTP-lisäosaa tai tilata kyseistä palvelua erikseen muualta.

Kaikki palvelupakettimme aina pienimmästä, 30 euroa kuussa maksavasta paketista lähtien sisältävät tarpeelliset kehitystyökalut ja etäyhteydet, kuten SSH:n, SFTP:n, WP-CLI:n ja Gitin. Hallinnoitua WordPress-hostingia myyvät yritykset tarjoavat toki myös SSH-yhteyden, mutta tavallisesti ainoastaan osana palvelupaketteja, jotka maksavat lähes viisi kertaa enemmän Seravon WP-palveluun verrattuna.

Kontteja virtuaalikoneiden sijaan

Virtuaalikoneet ovat käteviä ja käytämme niitä itsekin erilaisten yhteensopivuuksien ja käyttöjärjestelmien testaamiseen, sekä paikalliseen kehitystyöhön. Skaalautuvan, kestävän ja turvallisen WordPress-hostauksen tarjoamiseen asiakkaille käytämme kuitenkin virtuaalikoneiden sijaan kontteja (englanniksi container). Jokainen sivusto saa näin käyttöönsä omat tiedostonsa ja palvelinresurssinsa, ilman virtuaalikoneiden asettamia rajoituksia skaalautuvuudelle.

Ei resurssirajoituksia tai sivuston sulkemista liikennepiikkien johdosta

Jotkut hostingia tarjoavat yritykset sulkevat sivustosi väliaikaisesti, mikäli sen liikenne ylittää palvelupakettiin määritellyt rajat. Sivustosi myös pysyy suljettuna niin kauan, että palvelupaketti päivitetään järeämpään versioon. Meidän keskeisimpiä lupauksiamme on, että sivustosi toimii kaikissa tilanteissa. Tästä syystä emme koskaan rajoita pääsyä sivustollesi kasvaneen liikenteen vuoksi, tai sulje sitä pakottaaksemme sinua päivittämään palvelupakettisi.

Ei lisämaksuja palvelupaketin rajojen ylittämisestä

Osuiko sivustollesi yllättävä liikennepiikki tai saavuttiko se suursuosion yhdessä yössä? Ei hätää, me emme laskuta lisää palvelupakettisi rajojen ylittämisestä, vaan satunnaiset liikennepiikit sisältyvät palveluumme automaattisesti. Vasta kun sivustosi liikenne ylittää palvelupaketin rajat toistuvasti ja pidemmän aikaa, asiantuntijamme ottavat sinuun yhteyttä ja sopivat kanssasi parhaasta vaihtoehdosta sivustosi toimivuuden varmistamiseksi myös jatkossa.

Valvonta ja ylläpito 24/7

Valvomme kaikkia ylläpidossamme olevia sivustoja mahdollisten virheiden ja tietoturvapoikkeamien varalta. Mikäli havaitsemme valvonnassa jotain poikkeavaa, otamme sinuun yhteyttä ja autamme sinua selvittämään ja ratkaisemaan tilanteen.

Ajantasaista tietoturvaa

Asiantuntijamme seuraavat aktiivisesti uutisia mahdollisista tietoturvauhista ja vastaavista poikkeamista. Korjaukset ja kriittiset tietoturvapäivitykset asennetaan kaikille asiakkaillemme automaattisesti, tavallisesti vain tunteja niiden julkaisemisen jälkeen.

Henkilöstö, joka osallistuu aktiivisesti WordPressin ja avoimen lähdekoodin kehittämiseen

Koko henkilöstömme järjestelmäylläpitäjistä asiakaspalvelijoihin suhtautuu WordPressiin intohimoisesti. Otamme säännöllisesti osaa WordCamp-konferensseihin, sekä tuemme rahallisesti ja vapaaehtoistyöllä niitä ja muita WordPress-tapaamisia niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Lisäksi osallistumme niin WordPressin ja muiden avoimen lähdekoodin projektien kehitystyöhön.

Asiakaspalvelu täynnä WordPress-ammattilaisia

Asiakaspalvelumme koostuu kokeneista WordPress-ammattilaisista, jotka työskentelevät asiakkaidemme kanssa tiiviisti joka päivä. He varmistavat, että saat kaiken irti WordPress-sivustostasi.

Tarvitsetko apua varmuuskopioiden palauttamisessa? Autamme mielellämme. Haluatko neuvoja NGINX:n konfiguroinnista? Kehittäjädokumentaatiostamme löytyy kokonainen artikkeli aiheesta.

Asiakaspalvelustamme saat aina ohjeita ja opastusta, joiden avulla voit ratkaista ongelmasi omatoimisesti. Joskus voi kuitenkin tulla vastaan tilanne, jossa kannattaa mieluummin käyttää ammattilaisen osaamista hyväkseen. Tätä varten tarjoamme WordPress-asiantuntijapalveluita. Meiltä saat apua monimutkaisista konfiguraatioista vaikeiden virhetilanteiden selvittämiseen ja nopeusoptimointiin – ei ole montaa asiaa, joka ei meiltä onnistuisi.

Huolehdimme myös omasta osaamisestamme

Aktiivisen yhteisöosallistumisemme ja avoimen lähdekoodin panostuksemme lisäksi kehitämme jatkuvasti omia WordPress-taitojamme. Varmistamme paikkamme kehityksen aallonharjalla osallistumalla kursseille ja seminaareihin, sekä tutustumalla aktiivisesti uusiin teknologioihin. Yksi taannoisista kokeiluistamme johti 300% nopeampiin latausaikoihin omalla sivustollamme – luonnollisesti kerroimme asiasta blogissamme, jotta muutkin voisivat hyötyä oppimastamme.

Kiinnostaako sinua erityisesti tekninen sisältö? Liittymällä kehittäjäuutiskirjeemme tilaajaksi lähetämme uusimmat WordPress-kehitysvinkit suoraan sähköpostiisi.

Suurimman eron meidän ja hallinnoitua WordPress-hostingia tarjoavien yritysten välillä voi tiivistää seuraavasti: Seravon palvelu on paljon enemmän kuin vain WordPress-hostingia. Me tarjoamme myös ylläpitoa.

Tutustu palvelupaketteihimme tai ota yhteyttä kysyäksesi palveluistamme tai yhteistyömahdollisuuksista. Voit myös siirtyä suoraan tilauslomakkeelle ja aloittaa uuden WordPress-sivustosi kehittämisen saman tien!

Hae WP-palvelu.fi:stä

Lue myös

HTTPS ei ole vapaaehtoinen

5.11.2019

Tietojen salaus on ollut arkipäivää vuosikaudet. Saatat tälläkin hetkellä olla yhteydessä internetiin suojatun VPN-yhteyden ylitse suojataksesi henkilökohtaiset tietosi uteliailta katseilta. […]

Myynnin ammattilainen haussa

1.11.2019

Seravon kasvaessa ja kehittyessä on jälleen rekrytoinnin aika. Tällä kertaa paikka on auki B2B-myyjälle, joka haluaa hypätä osaksi kansainvälistyvää yritystä […]

WordPress bottihyökkäysten kohteena viikolla 43/2019

29.10.2019

Seravolla seuraamme ylläpidossa olevien sivustojen toimintaa ympäri vuorokauden ja läpi vuoden – niin arkena, jouluna kuin juhannuksenakin. Huomaamme yleensä poikkeamat […]